Wilma
Wilma kuoli 20.7.2019 jäädessään Junan alle
Wilma oli Jaakon ja Heidin ensimmäinen gordoninsetteri, jonka ne haki minulta noin 9 vuotta sitten.
Jaakolla oli paljon uutta opeteltavaa kun Wilman saapui taloon, siitä tuli kuitenkin hyvä metsästys kaveri. Kokeissakin se kävi kerran ja tuomari pisti huomioon että aina kun koiran päästi irti, se oli linnuilla.
Tuli aika kun mietittiin että jos tehtäisiin Wilmalla pentuja? Aika oli oikea myös heille että halusivat itselleen uuden koira kasvamaan.
Niinpä tehtiin 2014 pentu suunnitelma Wilmalle. Se käytiin astuttamassa Lapualla Ruotsin tuonti koiralla Mountaineer`s Granat:illa tutummin Mosse, joka on mm.Loukasahon B-pentueen isä myös.
Loukasahon D-pentue syntyi joista sitten Jaakolle ja Heidille jäi uros koira nimeltään Loukasahon Danny tutummin Nemo.
Ikäviä uutisia mutta paljon hyviä muistoja.
osanottoni Jaakolle ja Heidille sekä koko perheelle.




