Kokeet 2014

LOUKASAHON BAILEYS 

14.9.2014 KAME Pudasjärvi 

Baileys esittää erinomaista luokkahakua, jota ohjataan esimerkillisesti ja hillitysti käsimerkein ja kevyin pillinvihellyksin. Parasta metsähakua mitä olen aikoihin nähnyt, kun maastoa tutkitaan ja hakua mukautetaan tarpeen vaatimalla intensiteetillä. Toisessa erässä etsitään koiraa ja teerikukko karkkoaa tienvierestä. Koira löytyy lähietäisyydeltä seisonnalta, mutta pitkän jäljitysnosto päättyy äskeisen linnun lähtöpaikkaan. Jatkossa Baileys seisoo ja odottaa ohjaajaa, mutta teeri karkkoaa lähestyessä. Ammutaan kunniaa ja koira täysin paikalla. Jatketaan erää ja Baileys pyrkii tekemään selkeästi lintua ja ottaa seisonnan kuusitypyn alle. Nostosta pyy lentoon ja laukaus taivaan tuuliin. Päivän saldona erinomaiselle hakijalle on linnunotto ja kaksi lintutyötä ilman pudotusta. Kun noutotesti on suoritettuna, niin Baileys ansaitsee AVO1 palkinnon. Tuomarina Juha Kojonen. 

19.10.2014 KAKE Rantsila 

Baileys hakee hyvällä vauhdilla ja tyylillä. Hakukuvio voisi olla laajempaa ja kuvio säännöllisempää. Iltapäivällä tulimme fasaanipankkiin, jossa Baileys ehtii vain lähteä hakuun, kun se seisoo tiheässä pensaikossa pellon laidassa. Ohjaaja ilmoittaa seisonnan saaden luvan toimia. Baileys lähtee jäljittämään juoksevaa lintua kun ohjaaja antaa nostokäskyn. Lopulta jäljitys jää tyhjäksi. Erää jatkettaessa paritoverina ollut Milka löytää fasaanin. Seuraava tilanne on myös samoilla seuduilla ja Baileys kateissa ruokohelpipellossa. Ohjaaja löytää koiran seisonnalta ja ilmoittaa sen. Etenemme koiralle ja fasaanit pomppaavat itsekseen kauempaa lentoon, ohjaaja ampuu ilmaan, Baileys rauhallisesti paikoilaan. Viimeisessä erässä erässä Baileys ottaa seisonnan joka, ilmoitetaan. Ohjaajan tullessa koiran luo, se purkaa seisonnan, jolloin myös paritoveri päästetään hakuun. Pari toverin tehdessä lintutyön, ohjaaja karkoittaa fasaanin paikasta, jossa Baileys seisoi hetki sitten. AVO3. Tuomarina Markku Hakuli 

15.11.2014 KAKE Lapua 

Baileys esittää innokasta ja nopeaa hakua. Pääsäännöllisesti se kantaa päätään selkäviivan tasolla. Kuvio on ajoittain selkeää. Ensi erässä se esittää hyvän säestyksen, josta se antaa kytkeä itsensä. Toisessa erässä Baileys ottaa kiinteän matala-asentoisen seisonnan, tekee lyhyen, terävän noston ja fasaani siivittyy. ammutaan kaksi laukausta, ei osumaa, koira täysin rauhallinen. Kolmannessa erässä Baileys jatkaa innokasta, nopeaa, hyvää hakua, jossa kuitenkin paritoveri ottaa linnun. Neljännessä erässä se jatkaa hyvää hakuesitystään, joka johtaa seisontaan. Luvan saatuaan Baileys tekee hyvän noston. Ammutaan kaksi laukausta, ei osumaa ja Baileys täysin rauhallinen. Viidennessä erässään Baileys ottaa seisonnan jokirannassa, tekee lyhyen noston saaden fasaanin siivilleen korkean heinän takaa. Laukaus ja fasaani putoaa kuoleena lähes keskelle jokea. Baileys ei näe linnun putoamista ja nouto tässä paikkassa ei onnistu. Alempana poukamassa fasaani ajautuu "akanpyörteeseen", josta Baileys sen oli noutanut. Baileys saa AVO2 palkinnon. Tuomarina Esa Lahdensuo

Gordon Race 2014 

Baileys hakee hyvällä metsästysinnolla, riittävän laajaa kenttähakua ja tuulta käyttäen. Ensimmäisessä erässä se törmää yhdessä paritoverin kanssa fasaanin ilmaan kesantopellossa, mutta kunnioittaa linnun lähtöä paikoilleen jääden. Toisessa erässä Baileys ottaa kiinteän seisonnan laidunpellolla ja ohjaaja saa toimintaluvan. Lähestyessä koiran edestä karkoittuu peltopyyparvi. Baileys on ilmaan ammuttaessa rauhallinen. Baileys jatkaa iltapäivän finaali erään saakka, missä se häviää ratkaisevan lintutilanteen täpärästi paritoverilleen. Baileys saa päivän ansioiden ja esitetyn noutotodistuksen perusteella tänään AVO2-Palkinnon. Tuomarina Ahti Putaalla

Gordon Race Finaali erä.

tuomareina Ahti Putaalla ja Kari Tuikkala

Mercedes - Baileys

Molemmat koirat esittävät hyvää ja vauhdikasta hakua. Mercedekselle ilmoitetaan ensin tulekseton seisonta. Hetken päästä molemmat koirat haistavat ojassa fasaanin. Mercedeksen omistaja on paremmin hereillä ja ilmoittaa ensin. Kyse oli aivan sekunnin osista. Mercedes tekee finaalin päätteeksi hyvän ja täsmällisen lintutyön, ammutaan kunniaa. Kilpa on ratkennut

Loukasahon Baileys Gordon Race sija 2, 2014